+358 40 708 3096 rakkaudensiivin@gmail.com

Kurssit ja Tapahtumat

Eheämpi minä- Irti jatkuvasta jaksamisesta.

Back to Basics.

Tällä kurssilla on tarkoitus opetella tunnistamaan omia rajoja, luopua uuvuttavista toimintatavoista ja korvata ne lempeämmillä. Elämme hyvin suorituskeskeistä aikaa joka tukahduttaa kehomme viestit ja turruttaa kirkkaan mielemme. Toimimme uupumuksesta huolimatta kuin robotit, pärjäten ja ponnistellen, vaikka kehomme painaa jarrua ja huutaa happea, me emme ehdi pystähtymään. Meillä on aina liian kiire, olemme aina hieman liian vähän tai liikaa jotain, hiljaisuus tuntuu vaivaannuttavalta ja uni on epämääräistä.
Tämä on kurssi pysähtymisen tärkeydestä, kurssi jossa löydät työkaluja miten palata takaisin sydämesi äärelle, kiireettömyyteen ja siihen pisteeseen jossa vähemmän oli enemmän. Siihen jossa jatkuva kamppailu ja ponnistelu pyritään korvaamaan luottamuksella sekä armolla.
Siihen jossa opit kuuntelemaan kehoasi ja arvostamaan sen viestejä. Tämä on turvasatama uupuneelle, suorittajalle, sinulle joka et vaan koskaan riitä.
Kurssi tapahtuu Zoom-sovelluksen välityksellä. Tämä on ensimmäinen pienen pieni ponnahduslautasi kohti kiireettömämpää elämää. Kurssi kestää 3 viikkoa, ja sisältää 6 Zoom-tapaamista.
Sunnuntaisin luvassa on tietoisku, seuraavan viikon ”tehtävät” sekä n. tunnin mittainen rauhoittava, palauttava joogaharjoitus. Torstaisin käymme hieman läpi fiiliksiä, lisää infoa ja pienempi harjoite.
Su 18.30 -20.30
To 19.20 – 20.30
Kurssin hinta on nyt 39€ (norm.59€)
Ilmoittautua voit täältä: rakkaudensiivin@gmail.com

From head into Heart- Dharmada Satsang

Hinta: 30€/hlö sis.alv

Tapahtuman kesto:n.2,5h

Osallistujamäärä: 8-16 hlö

Jaan tapahtumissa laajasti tai kohdennetusti informaatiota, vastaan kysymyksiin ja esitän kysymyksiä, mukana voi olla myös work shoppia, enkelikortteja, meditaatiota, tai seremonioita. Tehtäväni on aina ollut paljastaa ego, eri tavoin muistuttaa mitkä asiat kumpuavat sydämestä, mitkä taas egosta.

Koen että jokaisella on uskomuksia, ajatusmalleja ja traumoja jotka ohjaavat meitä tiedostamattamme, haluan paljastaa näitä jotta vapautuminen niistä tulee mahdollisemmaksi. Jokainen on tervetullut tapahtumiin.

Uskon aina että avoimuus ja totuus palvelee kollektiivisesti. Tapahtuman tarkoitus on muistuttaa täydellä sydämellä elämisestä, antaa työkaluja ja helpotusta oivallusten syntymiseen. Miten saavuttaa autuuden tila, sisäinen harmonia ja yhteys todelliseen Itseen.

Minulla ei ole valmiita vastauksia, eikä vastauksia kaikkeen.

Kaikki mitä teen, teen Rakkaudesta. Mitä sinä tarvitset jotta näet todellisen itsesi, se voi tapahtua myötätunnon kautta, samoin kuin lujuuden, lempeyden, voiman, ravistelun, huumorin, peili kautta. Tarkoituksena ohjata ihmistä ns. todelliselle ”Lähteelle.” Olla polku kohti Jumalallista.

Dharmada nimi on Äiti Amman antama henkinen nimeni, elämäntehtäväni. Nimi tuo mukanaan energiaa joka auttaa minua toimimaan katalysaattorina. En ole miellyttässä egoa, vaan Rakastamassa sinua.”

ALL INCLUSIVE YOGA 1 ja 2: soul/body/mind

Hinta: 45€/hlö sis.alv

Tapahtuman kesto: n. 3h

Osallistujamäärä: 8- tilan mukaan.

Jooga on henkinen harjoitus joka sisältää monia eri polkuja. Tapahtumassa syvennymme joogan äärelle, mitä jooga todellisuudessa on ja mitkä ovat joogan polut. Teemme lempeän harjoituksen itseämme kuunnellen ja rentoudumme äänimaljojen värähdellessä. Jooga ei ole notkeutta, suorittamista tai vertailua vertailua vaan henkinen harjoitus kohti sisäistä rauhaa. Jooga on kehon, mielen sekä Pranan hallintaa joita seuraa harmonia. Olet hyvin tervetullut juuri sellaisena kuin olet.

Rakenne:

* Luento/Ohjaus/Henkiset opetukset.

Osio 1 : Jooga ja Joogan eri polut. / Osio 2: Chakrat, Nadit, Tatwa Bodha, Kundaliini
* Lempeä Joogaharjoitus
* Äänimaljarentoutus

Mukaan: Joogamatto, mukavat vaatteet, viltti, tyyny.

ÄÄNIMALJARENTOUTUS

Tapahtuman kesto: n. 60min
Osallistujamäärä: 8-25 hlö
Tiibetiläisiä äänimaljoja on käytetty vuosisatojen ajan parantamiseen, rentoutumiseen ja meditatiivisiin tarkoituksiin. Maljojen värähtely vaikuttaa joka solussa ja auttaa meitä saavuttamaan syvänkin rentoutumisen tilan. Maljojen värähtelyt pääsevät käsiksi jumeihin jalukkoihin joihin hierojan kädet eivät aina yllä, solutasolle asti. Äänten tuottamat värähtelyt lieventävät stressiä, unettomuutta, hermostuneisuutta, ahdistusta, levottomuutta sekäjännitystiloja kehossa ja mielessä.
Äänimaljarentoutus ovat syvä, konkreettinen, lempeä ja läpitunkeva tapa rentoutua. Äänimaljarentoutus vastaa noin kolmen tunnin yöunia. Lopputuloksena on virkistäytynyt, rentoutunut ja levollinen Sinä. (Alusta, viltti, tyyny)

TUNTEET KANKAALLE- taide work shop (Turku)

Hinta: 40 €/ hlö sis.alv
Tapahtuman kesto: 2.5 h
Osallistujamäärä: 4-8 hlö

Work shopiin sisältyy lyhyt ohjaus intuitiiviseen maalaamiseen sekä muutama harjoitus kanavan avaamiseen. Tämän jälkeen jokainen saa maalata, taulupohja sekä akryylimaalit kuuluvat hintaan.
Jokainen ihminen on luova, intuitiivisessa maalamisessa on kyse samalla tietynlaisesta tunnekäsittelystä. Minä haluan auttaa jokaista löytämään tuon luovuuden lähteen, sama luovuus luo elämääsi. Älä anna sen tukahtua sisääsi.
Luovuus laajenee meissä jatkuvasti kun käytämme tätä energiaa, tukahdutettu luovuus saa aikaan masennusta sekä fyysisiä oireita. Elämä on tarkoitettu elettäväksi.

TÄYDELLÄ SYDÄMELLÄ- retriitit

Hinta: Vaihteleva
Tapahtuman kesto: –
Osallistujamäärä: minimi : 6 max: tilan mukaan

Tässä lämminhenkisessä hyvinvointi -retriitissä sekoittuu eri tapahtumani. Mukana henkistä informaatiota, joogafilosofiaa, asanaharjoituksia, enkelitulkintoja, seremoniaa, äänimaljoja, work shopeja sekä meditaatiota. Joogaamme hyvin lempeissä merkeissä, rentoudumme mantrojen sekä äänimaljojen värähtelyissä.
Retriitti tulee sanasta vetäytyminen, me vetäydymme maailmasta jotta saisimme vahvemman yhteyden todelliseen itseemme. Tarkoituksena Rakastaa itseämme yhä vakaammin ja vapaammin. Joogaharjoitusten kautta hallitsemme kehoamme, hengitysharjoitusten kautta pranaamme eli energiaamme, meditaatioiden kautta hiljennämme mieltämme, askel askeleelta lähemmäs todellaista Itseämme ja autuutta.

Maksaminen:

Varaa paikkasi joko maksamalla osallistumismaksu Holvin kautta, tai kuten tapahtumassa ilmoitetaan. Osallistuminen vaihtelee tapahtuman mukaan toisinaan. Voit lähestyä sähköpostilla jos epäselvyyksiä.
Ilmoittautuminen on sitova. Rahojen palautus lääkärintodistusten perusteella. Tilalleen voi myös etsiä uuden osallistujan, tai sopia ilmoittautumisen siirtämisestä toiseen tapahtumaan.

Haluaisitko sinä organisoida tapahtumaa paikkakunnallasi, tai pitää tapahtuman kotonasi/liiketilassasi tms?

Mitä toivotaan järjestäjältä:

Tila (Jos tilat vuokrataan, Dharmada maksaa tilan.)

Olisi mukavaa että järjestäjällä olisi jo mielessään mahdollisia osallistujia.

Pieni teetarjoilu on ok, mutta vapaaehtoinen. Järjestäjä voi lisätä tapahtuman hintaan n. 5 -10€ riippuen tarjouiluista. Tarjoilumaksu veloitetaan osallistujilta erikseen. (Ei sisälly alvilliseen tapahtumahintaan) Pääpointti on aina sydämen ravinnossa.

Järjestäjille olen äärimmäisen kiitollinen, järjestäjä on linkki joka mahdollistaa helpottavan informaation saavuttamisen. Tapahtuma on aina järjestäjälle ilmainen.

Kysymykset ja ilmoittautumiset voi ohjata Dharmadan sähköpostiin,(rakkaudensiivin@gmail.com) Järjestäjä voi myös itse ottaa ilmoittautumiset jos näin haluaa. (Sovitaan tapahtumakohtaisesti)

Järjestäjä, ota yhteyttä

15 + 2 =