+358 40 708 3096 rakkaudensiivin@gmail.com

Olen Noora ”Dharmada” Pohjanheimo. Dharmada-nimi on Äiti Ammalta saatu henkinen nimi, joka on minulle eräänlainen ohjenuora elämässä, haluan opetella elämään nimeni mukaisesti. Dharmada merkitsee olemassaolon lakia, totuutta, oikeamielisyyttä, elämäntehtävää; ”hän joka tasapainottaa Universumia.”

Haluan ravistella ihmisiä pois laumoista, ja rikon usein kategorioita ja uskomuksia henkisyydestä. Muistuttelen ihmisiä egohenkisyyden ja todellisen henkisyyden eroista, toisinaan nämä ravistelut aiheuttavat reaktioita ja toiveenani olisi että ihmiset huomaisivat reaktionsa ja oppisivat siten itsestään yhä enemmän.

Vaikea kuvailla ammattiani muilla sanoilla kuin yrittäjä, toimin henkisenä katalysaattorina ja ohjaajana monelle, olen myös joogaohjaaja, äiti sekä Reiki/Enkelienergiahoitaja. Oma missioni on saada auttaa muita, ohjata jokaista oman sydämensä äärelle, omaan totuuteensa, sekä potentiaaliinsa. Haluan tehdä osani jotta maailma olisi valoisampi ja vapauttavampi.

Tehtäväni ei ole antaa vastauksia, vaan olla se, joka osoittaa ja auttaa ihmisiä löytämään ne sisältään. Meissä jokaisessa on syvä viisaus, emme vain aina pysty itse havainnoimaan ja oivaltamaan vastauksia kysymyksiimme. En ennusta, vaan kannustan ja autan. Annan työkaluja ja helpotusta oivallusten syntymiseen. Haluan auttaa ihmisiä hyväksymään, antautumaan, voimaantumaan.

Henkinen katalysaattori/opettaja on sellainen joka opettaa Rakkautta, Mitä Rakkaus Tekisi? onkin mottoni.
Haluan herätellä ihmisiä kerta toisensa jälkeen pohtimaan toimiiko sydämestä käsin vai ei, elääkö pelon vai Rakkauden kautta.